Jokapaikan Reetta

Hämeenlinnan Rengossa odotellaan pellon laidalla tuulen heikentymistä. Kun kuumailmapallolla lennetään, liian kovan puhurin kanssa ei ole leikkimistä. Ennen auringonlaskua ehtisi taivaltaa kuumailmapallolla vielä hyvinkin parinkymmenen kilometrin matkan. Reetta Arvila mittailee katseellaan puiden latvoja tuulen merkeistä ja Vesa Ruohtula päästää taivaalle heliumipallon, joka kertoo lisää olosuhteista.

”Hyi, miten sä pystyt, eikö se ole ällöttävää?”, kommentoidaan usein patologi Saila Kauppilan työtä. Patologi ei tietenkään kavahda työhön kuuluvia ruumiinavauksia, joihin ihmiset viittaavat, mutta Kauppila pääsee myös oikomaan väärinkäsityksiä kauhistelijoille. Kiitos populaarikulttuurin, kuten televisio-sarjojen, monella on vääristynyt kuva patologin työstä. Pääasiallisesti patologit tutkivat näytteitä ihan elävistä ihmisistä ja heidän diagnoosinsa mukaan päätetään miten esimerkiksi leikkaukset jatkuvat. Reetta Arvila tutustuu Oulussa sairaalan kulisseissa patologien työhön.

Labradorinnoutaja Carlos on touhuissaan, mutta hyvin rauhallinen ja keskittynyt. Kun opaskoiralle laittaa valjaat päälle muuttuu sen olemus ja ilme täysin. Tai kuten opaskoiran avulla jo vuosikymmeniä liikkunut Kenneth Ekholm sen sanoo: koiralla on valtion virkailme päällä. ”Kaikki esteet poistuivat tieltä ja välillä tuntuu kuin liitäisin”, kuvailee puolestaan Riikka Hänninen opaskoiran kanssa kulkemista liikenteen vilinässä. Reetta Arvila on mukana, kun pallo on Carloksella. Ohjelma on uusinta toukokuulta 2015.

Homma vaatii sveitsiläisen kellosepän tarkkuutta, kuvailee työtään luukonservaattori Janne Granroth. Itse varsinaiseksi mämmikouraksi tunnustautuva Jokapaikan Reetta seuraa ihaillen Luonnontieteellisen museon väkeä työssään ja heidän kisavalmisteluissaan. Oulussa on nimittäin meneillään Pohjois-Suomen erämessut, joiden yhteydessä järjestetään myös eläintentäytön Euroopan mestaruuskilpailut. Erikoiselta kuulostavaan, kansainväliseen ammattilaisten ja harrastajien, mittelöön lähdettiin tohinalla myös museolta.

”Raha ei ratkaise kaikkea, kyllä tätä rakkaudesta tehdään”, toteaa ammattikalastaja Reima Salonen, kun imuri ryskyttää Taivassalon edustalla silakoita rysästä alukseen. Tosin ei käy kateeksi kalastajia, esimerkiksi silakan hinta on tippunut dramaattisesti viime vuodesta muun muassa Venäjä-pakotteiden vuoksi. Kun silakkasesonki on päällä, Salonen ja muut kalastajat pyytävät kalaa 4-5 tunnin yöunilla käytännössä seitsemän päivää viikossa. Taivassalossa silakkarysille on lähdössä Reetta Arvila.

”Meidät on otettu yllättävän hyvin vastaan. Ei me ainakaan törmätty tällaiseen yhteisöllisyyteen, kun kaupungissa asuimme”, tuumaa Vesa Varpa. Vesa muutti vaimonsa Mirvan kanssa ikänsä kaupungissa asuneena Kuusamon Puutteenkylään vanhalle Raatesalmen tilalle vajaa vuosi sitten. Moni haaveilee maisemanvaihdoksesta ja maaseutuelämästä ja Varpat ottivat haasteen vastaan isosti: Tilalla riittää entisöitävää ja pihalla kirmaa nykyään esimerkiksi islannin hevosia. Puuttenkylässä ollaan myös iloisia uusista tulokkaista. Reetta Arvila on Raatesalmen tilalla.

”Ei tässä hommassa voi helpolla luovuttaa”, tuumaa hevosmies Lauri Evijoki. Puhe on raveista, joka sai nykymuotonsa 60-luvulla, kun lämminveriset saivat kilpaluvan ja vedonlyönti sai suosiota. Tosin paljon on tapahtunut sittemmin, esimerkiksi katsojamäärät ovat vähentyneet, koska nykyään vetoa lyödään paljon kotisohvilta internetin kautta. Tosin raveihin kannattaa kyllä ehdottomasti osallistua omanlaisensa, hauskan tunnelman tähden. Sitä mieltä on ainakin Reetta Arvila, joka lähti raveihin Oulun Äimärautiolle. Ensimmäisenä varikkoalueella tutuksi tulee kittiläläinen Evijoki.

Sari Nybomilla kihoaa lentokentällä kyyneleet silmiin. Ensivaikutelma uudesta perheenjäsenestä, rescue-koira Mensiasta, on yhtä ihana kuin hän oli kuvitellutkin. Kun matka vie kotiin, on haasteita kuitenkin varmasti vielä luvassa: Rescue-koiralle täytyy opettaa kärsivällisesti uusia taitoja, vaikka muuten kiltti ja mukava kaveri olisikin. Jos vakaan harkinnan jälkeen hankkii ulkomailta hylätyn koiran, kannattaa myös selvittää tarkoin eläimen Suomeen tuova taho, jotta se tuo kotielämään sopivia koiria ja huolehtii esimerkiksi rokotuksista ja eläimen terveydentilasta. Espanjan Katukoirat -yhdistyksen väki on uusien rescue-koiraperheiden kanssa odottamassa lentoa Espanjasta ja mukana on Reetta Arvila.

Mikkelin Anttolan lähellä, Louhivedellä, on aika harmaa keli: taivaalta tupruttaa lunta ja räntää, ja kevätjäät ovat jo aika heikot. Säätä ja jäätilannetta uhmaten lähtee kuitenkin kaksi pientä partiota liikkeelle suksin. Tarkoituksena on etsiä mahdollisia merkkejä alueella majailevista norpista. Kevät on sen verran pitkällä, että norpat ovat hylänneet pesäpaikat ja norppalaskijat tarkastavat ympäri Saimaata, josko pesissä on syntynyt kuutteja vai ovatko ne olleet vain aikuisen norpan makuupesiä. Louhivedellä Jokapaikan Reetta jo nykkii päälle pelastuspukua.

Ei mene melkein päivääkään, etteikö turkulainen Loivarannan pariskunta kävisi linturetkellä. Sama homma on Heikki Seppäsellä, joka kulkee aina hoksottimet hereillä. ”Varsinkin näin eläkkeellä tämä on hyvä juttu, kun tulee joka aamu lähdettyä liikkeelle.” Monet lintuharrastajat keräävät erilaisia pinnoja eli lintuhavaintojen määriä. Esimerkiksi Loivarannat keräävät päiväpinnoja: Kun sama lintulaji on nähty vuoden jokaisena päivänä, aukeaa kuohupullo. ”Pidimme esimerkiksi varikselle juhlapuheita”, selventää Aino. Reetta Arvila lähtee nyt linturetkelle Turun seudulle.

”Itse kutsun tätä puoliammattilaisuudeksi: kaikki rahat ja vapaa-aika menevät roller derbyyn”, sanoo naisten täyskontaktilajille omistautunut Janica Saxelin. Nelipyöräisillä rullaluistimilla pelattava roller derby rantautui Suomeen kuutisen vuotta sitten. Sittemmin se on vienyt mukanaan satoja harrastajia ja viimeisimpänä virstanpylväänä roller derby hyväksyttiin Luisteluliittoon yhdeksi lajeista. Suomen vanhin joukkue on Helsinki Roller Derby, jonka A-tiimi on eurooppalaista huipputasoa ja nyt he ovatkin jo haastamassa Amerikan järkälemäisiä joukkueita. Jokapaikan Reetta tutustui rymistelyn nimeen vannoviin koviksiin ja lähti Helsinki Roller Derbyn treeneihin.

Hämärä laskeutuu pellolle ja Kustavin saaristossa sijaitsevassa metsästyskopissa istutaan hipihiljaa. Kopissa tarkkana on oululainen Arttu Tavia, joka käyttää noin 60-70 päivää vuodesta metsästämiseen. Viime syksynä hän oli ystäviensä Timo Mustosen, Jaakko Ylä-Raution ja Janne Väisäsen kanssa Kustavin saaristossa peurametsällä. Remmiin hyppäsi myös toimittaja Reetta Arvila. Mutta eivätkö parhaat reissut ala aina ensin eväiden syömisellä?

”Vaikka valta on vaihtunut, niin edelleen minä joka päivä kierrän tässä tiskiä”, hymyilee Taivalkoskella Suomen vanhimman kaupan vanha isäntä Ari Jalava. Vienankarjalainen laukkukauppias perusti puodin 1883 ja sittemmin tavara on vaihtanut omistajaa, nyt jo viidennessä polvessa. Viimeisin kapulanvaihto tapahtui vuosi sitten ja kolmikymppiset Mikko ja Laura Jalava asuvat nyt vuorostaan kaupan pihapiirissä. Jokapaikan Reetta teki visiitin nykyään muun muassa perinnetavaraa, suomalaisia vaatteita ja kalastus- ja metsästystarvikkeita myyvään Jalavaan.

Rekkakuskien arki on muuttunut paljon viime vuosina. Navigaattori ohjaa perille, halvoilla puheluilla voi pitää helposti yhteyttä kotiin ja maratooniajot ovat takanapäin, kiitos työaikalainsäädännön. Nykyään on pakko pitää taukoja ja ottaa kunnon yöunet, mikä on vain hyvä asia, tuumaa yli 30 vuotta rekkaa ajanut Harri Lehtonen. Edelleen rekkakuskin homma on kuitenkin yksinäistä kilometrien vilistessä. Jokapaikan Reetta yhyttää Lehtosen Savikon rekan lastaushommissa Parkanossa. Yli 25 metriä pitkän vasikkayhdistelmän kyytiin lastataan painekyllästettyä puuta.

”Vaikka jännittääkin, niin oikeastaan kaikki ovat vain innoissaan päästessään kokeilemaan ensimmäistä kertaa toimenpiteitä”, sanoo eläinlääketieteen opiskelija Heli Toivanen. Kursailematon ote onkin paikallaan, sillä 5. vuoden kurssilaiset suorittavat harjoittelunsa Mäntsälässä sijaitsevassa Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaala Saaressa. Kokenut eläinlääkäri ottaa aina mukaansa pienen joukon opiskelijoita mukaansa maatilakäynneille ja hommat hoidetaan yhdessä tuumin. Reetta Arvila kurkkaa tuotantoeläinsairaalaan päivään.

Poromies Juha Virkkunen halaa Pikku-ukkoa: porotokkansa rauhallista ja lempeää porokaveria. ”Minulla tulee näihin ehkä kiinnyttyä vähän liikaakin”, Virkkunen nauraa. Talvi on hallitun kiireen aikaa porotilalla. Tässä vaiheessa vuotta suurin osa poroista on ruokinnalla piha-aitauksessa ja enää muutamia eksyneitä etsitään metsästä. Lisävilskettä elämään tuo turistisesonki. Virkkunen laskeskelee, että Taivalkoskella noin parikymmentä taloutta saa vähintään huomattavaa sivutuloa poroista. Reetta Arvila sattui paikalle sopivasti ruoka-aikaan.

Oli päivä tai vuorokaudenaika mikä tahansa, Helsingin keskuspelastusasemalla on aina reilu parikymmentä palomiestä valmiudessa. Työvuoro kestää vuorokauden ja iso osa palomiehistä työskentelee puolet ajasta ensihoidossa eli ambulanssissa. Kun hälytys tulee, ei auta jahkailla. Liikkelle pitää päästä minuutissa hälytyksen tulosta. Odotteluun tottuu ja iso osa työssä viihtymistä ovat myös mahtavat työkaverit. Reetta Arvila on taas liikkeellä…

Mies kävelee hevosen edellä ja hevonen pysähtyy kuuliaisesti aina kun omistajakin: Kääntää suuntaa ja pyörähtää ympäri. Friisiläisestä Aletheasta koulitaan historiallista ratsua. Alethean koti, Rohan tallit Kemiönsaaressa, on harvinaislaatuinen paikka Suomessa ja miksei koko maailmassa. Anu ja Jaakko Nuotio harjoittavat hevosillaan historiallisia ratsastus- ja hevostaitoja, jota iso osa ovat esimerkiksi taistelutaidot miekoin, peitsin ja jousin. Tällä hetkellä laumaan kuuluu 11 hevosta. Reetta Arvila vierailee.

Vaikka kenkäteollisuus on nykyään hyvin vähäistä Suomessa, viimeiset mohikaanit tekevät vielä kotimaisia kenkiä. Esimerkkinä Töysän kenkätehdas, joka luottaa perinteisiin. Yrityksen vaiheet ovat värikkäät ja pomppuja on ollut matkassa, mutta johtaja Harri Mäkelän mukaan kyyti ei ole ollut koskaan niin kylmää kuin nyt. Kenkätehtaan sakki, joka on kuin pieni perhe, haluaa kuitenkin uskoa parempiin aikoihin. Reetta Arvila vieraili Töysässä.

Joensuun Tähtikalliolla vilisee keskiaikaisia kuninkaallisia, haltioita, hoviväkeä, palveluskuntaa, vakoojia ja muita epämääräisiä hiippareita. On alkamassa live-roolipeli ja luvassa on kiemuraista hovijuonittelua. Larppausta voisi kuvailla improvisoiduksi näytelmäksi, jossa pelaajat eläytyvät heille ennalta annettuihin hahmoihin ja Jokapaikan Reetalle napsahtaa hovineidon rooli. Ensikertalainen on hermostunut, mutta onneksi paikalla on suuri joukko kokeneita konkareita.