Maaltavastaajat

Jakso 35: Mikä ihmeen EU?

Informações:

Sinopsis

Maaltavastaajat EU -podcastissa vierailee erikoiskasvinviljelijä Tero Sarkala, Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö Antti Peltomäki ja MTK:n johdon erityisavustaja Tiina Perho. Puolen tunnin aikana keskustellaan muun muassa sitä, miksi EU-asiat tuntuvat vaikeilta, vaikka ne loppujen lopuksi ovat aika selkeitä. Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö Antti Peltomäki kertoo, että edustuston päätehtäviin kuuluu aktiivinen osallistuminen keskusteluun ja päätöksiin vaikuttaminen niin Suomessa, kun Brysselissä. Saamme myös kuulla miten komissio, parlamentti ja neuvosto eroavat toisistaan ja miten päätöksenteko Brysselissä tapahtuu. Miten jäsenmaat huomioidaan ja onko Suomella vahva edustusto Euroopassa? Onko EU kilpailukykyinen ja mitä konkreettista on tapahtunut viimeisten viiden vuoden aikana? MTK:n pääteemat EU -politiikassa ovat maa- ja metsätalouden toimeentulo ja jatkuvuus, elinkeino- ja infrastruktuuriasiat, kestävä metsäpolitiikka ja sitä kautta järkevät ilmastoratkaisut, joihin vaikuteta